Arpimyytti #1: Riittääkö pelkkä rasvaaminen leikkausarven hoidoksi?

03.07.2026

Myytti: "Pelkkä rasvaaminen riittää arven hoidoksi."

Lyhyt vastaus: Ei aivan.


Saatat saada leikkauksen jälkeen ohjeen: "Muista rasvata arpea."

Se on hyvä ohje, mutta usein siihen se myös jää. Moni huomaa seisovansa apteekin hyllyn edessä pohtimassa, mikä voide pitäisi valita, kuinka usein arpea kuuluu rasvata ja riittääkö pelkkä rasvaaminen.

Toinen saa ohjeeksi käyttää silikoniteippiä. Kolmannella on vielä haavateipit paikallaan. Joku suosittelee pihkasalvaa, toinen vannoo arpigeelin nimeen.

Ei ihme, että moni menee sekaisin.

Tässä blogissa käydään läpi, mitä tutkimustieto kertoo arven rasvaamisesta, milloin se kannattaa aloittaa ja missä tilanteissa pelkkä rasvaaminen ei yleensä riitä.

Missä vaiheessa arven hoito etenee? 

Moni puhuu "arven hoidosta", vaikka ensimmäiset viikot ovat oikeastaan vielä haavan paranemista. Siksi on tärkeää ymmärtää, missä vaiheessa paraneminen on. Kaikkia tuotteita ei ole tarkoitettu käytettäväksi samassa paranemisen vaiheessa.

Vaihe 1: Haava on vielä paranemassa 

Tavoitteena on, että haava sulkeutuu turvallisesti ja ilman tulehdusta.

Tässä vaiheessa voidaan käyttää esimerkiksi:

  • haavasidoksia
  • haavateippiä (esim. Steri-Strip)
  • ihoteippiä tai tukiteippiä (esim. Micropore tai Leukopor)
  • muita haavanhoitotuotteita hoitavan ammattilaisen ohjeiden mukaan

Tässä vaiheessa arpea ei yleensä vielä hierota eikä silikonituotteita aloiteta, ellei hoitava taho ole antanut siihen erillistä ohjetta.

Vaihe 2: Haava on täysin sulkeutunut 

Kun haava ei enää eritä eikä ihossa ole avoimia kohtia, voidaan yleensä aloittaa varsinainen arven hoito.

Tässä vaiheessa voidaan tilanteesta riippuen käyttää esimerkiksi:

  • hajusteetonta perusvoidetta
  • silikonigeeliä
  • silikoniteippiä tai silikonilevyä

Samalla voidaan aloittaa arven kevyt käsittely ammattilaisen ohjeiden mukaan.

Vaihe 3: Arpi kypsyy 

Arpi muuttuu vielä kuukausien ajan. Tänä aikana tavoitteena on tukea kudoksen joustavuutta, liikkuvuutta ja mahdollisimman hyvää lopputulosta.

Arven hoidossa voidaan hyödyntää esimerkiksi:

  • ihon kosteutusta
  • silikonituotteita tarvittaessa
  • arven käsittelyä
  • liikettä ja asteittain lisääntyvää kuormitusta
  • auringolta suojaamista

Kaikki arvet eivät tarvitse samanlaista hoitoa. Siksi on tärkeää valita oikea tuote oikeaan vaiheeseen.

Milloin arpea saa alkaa rasvata? 

Yleinen nyrkkisääntö on, että rasvaaminen aloitetaan vasta silloin, kun haava on täysin sulkeutunut.

Se tarkoittaa, että:

  • haava ei enää eritä
  • ihossa ei ole avointa kohtaa
  • rupi on irronnut tai poistunut luonnollisesti
  • hoitava ammattilainen ei ole antanut muuta ohjetta

Jos haavassa on vielä avoimia kohtia, rasvaa ei yleensä levitetä niiden päälle.

Sulavat ompeleet, hakaset tai tavalliset ompeleet eivät yksin ratkaise sitä, milloin rasvaaminen voidaan aloittaa. Tärkeintä on haavan paranemisen vaihe. Joissakin leikkauksissa haava on täysin sulkeutunut jo ennen ompeleiden poistoa, toisissa paraneminen vie pidempään.

Jos olet epävarma, kysy aina ohje hoitavalta lääkäriltä tai hoitajalta.

Miksi arpea ylipäätään rasvataan? 

Tähän on olemassa hyviä syitä.

Paraneva arpi kuivuu helposti. Se voi tuntua kiristävältä, kutista tai hilseillä.

Rasvaamisen tavoitteena on:

  • tukea ihon kosteustasapainoa
  • vähentää kuivuutta ja kutinaa
  • tehdä ihosta pehmeämmän tuntuinen
  • helpottaa arven myöhempää käsittelyä

Hyvin kosteutettu iho tuntuu usein miellyttävämmältä kuin kuiva ja kiristävä iho.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pelkkä rasva vaikuttaisi syvempiin kudoksiin tai poistaisi mahdollisia kiinnikkeitä.

Tarvitaanko erityinen arpivoide? 

Tämä on yksi yleisimmistä kysymyksistä.

Vastaus ei ole täysin yksinkertainen.

Markkinoilla on tavallisia perusvoiteita, arpigeelejä, silikonigeelejä ja erilaisia korjaavia voiteita.

Tutkimusten perusteella tavallinen hajusteeton perusvoide on usein täysin riittävä vaihtoehto silloin, kun tavoitteena on pitää iho kosteutettuna.

Jos tavoitteena on ehkäistä paksuuntuneen arven muodostumista, tutkimusnäyttö tukee vahvimmin silikonituotteiden käyttöä. Niitä on saatavana geeleinä, silikonilevyinä ja silikoniteippeinä.

Kaikki tuotteet, joiden pakkauksessa lukee "arpi", eivät kuitenkaan perustu samaan tutkimusnäyttöön. Siksi pelkkä tuotteen nimi ei vielä kerro sen vaikuttavuudesta.

Entä silikoniteippi? 

Silikoniteippiä tai silikonilevyä käytetään yleensä vasta sen jälkeen, kun haava on täysin sulkeutunut.

Silikonin vaikutuksen ajatellaan perustuvan siihen, että se auttaa ylläpitämään arpialueen sopivaa kosteustasapainoa ja luo iholle suotuisat olosuhteet arven kypsymiselle.

Jos käytät silikoniteippiä, sitä ei yleensä kiinnitetä rasvaiselle iholle. Syy on yksinkertainen. Teippi
pysyy parhaiten puhtaalla ja kuivalla iholla. Moni kysyy, voiko silikoniteipin alle levittää rasvaa? Yleensä ei kannata. Rasva heikentää teipin tarttumista.

Jos iho on hyvin kuiva, voit rasvata sen teipin vaihdon yhteydessä ja antaa voiteen imeytyä kunnolla ennen uuden teipin kiinnittämistä. Noudata kuitenkin aina käyttämäsi tuotteen valmistajan ohjeita.

Mitä pelkkä rasva tekee? 

Rasvaaminen on tärkeä osa arven hoitoa.

Se voi:

  • kosteuttaa ihoa
  • vähentää kutinaa
  • helpottaa kiristyksen tunnetta
  • tehdä arven käsittelystä miellyttävämpää

Nämä ovat kaikki hyviä ja tärkeitä vaikutuksia.

Mitä pelkkä rasva ei yleensä tee? 

Tässä kohtaa tullaan tämän blogin varsinaiseen myyttiin.

Rasvaaminen on hyvä asia.

Mutta jos arpi on kiinnittynyt syvempiin kudoksiin, rajoittaa liikettä tai aiheuttaa oireita vielä pitkään leikkauksen jälkeen, pelkkä rasva ei yleensä yksin ratkaise näitä ongelmia.

Arven hyvinvointiin vaikuttavat myös esimerkiksi turvallinen käsittely, liike, kudoksen kuormittaminen sekä tarvittaessa yksilöllinen ohjaus.

Siksi pelkkä rasvaus ei yksin määritä sitä, millainen arvesta lopulta tulee.

Yhteenveto 

Arven rasvaaminen on hyvä ja perusteltu osa arven hoitoa.

Se auttaa pitämään ihon kosteutettuna, vähentää kuivuutta ja tekee arven hoidosta miellyttävämpää.

Kun haava on täysin sulkeutunut, voidaan tilanteesta riippuen käyttää myös silikonigeeliä tai silikoniteippiä, joista on tutkimusnäyttöä erityisesti paksuuntuneiden arpien ehkäisyssä.

Jos arpi kuitenkin kiristää, vetää liikettä, tuntuu kiinnittyneeltä tai oireilee vielä kuukausienkin kuluttua, pelkkä rasvaaminen ei yleensä ole koko ratkaisu.

Arpi on paljon enemmän kuin ihon pinta.


Haluatko oppia hoitamaan arpea turvallisesti kotona? 

Tässä blogissa käytiin läpi, miksi arven rasvaaminen on tärkeää. Se on kuitenkin vasta yksi osa arven hoitoa.

Liikkuva arpi -verkkokurssilla opit vaihe vaiheelta, miten arpea voi käsitellä turvallisesti, milloin käsittely kannattaa aloittaa ja kuinka voit edistää arven liikkuvuutta kotona.

 Tutustu Liikkuva arpi -verkkokurssiin

Kaipaatko apua juuri sinun arpeesi?

Jokainen arpi on erilainen. Jos et ole varma, miten omaa arpeasi kannattaa hoitaa tai arpi kiristää, aiheuttaa kipua tai rajoittaa liikettä, autan mielelläni.

Voit varata ajan vastaanotolle Tampereelle tai etäkäynnille Zoomin kautta, jolloin arvioimme tilanteesi yhdessä ja saat juuri sinun arpellesi sopivat ohjeet.

 Tutustu arven arviointiin ja varaa aika

Lähteitä

Tämän blogin tiedot perustuvat kansainvälisiin arvenhoitosuosituksiin ja tutkimuskatsauksiin, kuten Monstrey ym. Updated Scar Management Practical Guidelines (2014), Mustoe ym. International Clinical Recommendations on Scar Management, Wang ym. Efficacy of topical silicone gel in scar management sekä Di Serio ym. Current Physical Therapy for Skin Scar Management. Näissä korostuvat erityisesti silikonituotteiden käyttö valikoiduissa tilanteissa, ihon kosteutus, auringolta suojaaminen sekä turvallinen arven käsittely osana kokonaisvaltaista arven hoitoa.

Share